Olimme melkein 100-vuotiaan tädin hautajaisissa. Ensimmäinen kerta lapsille, kun muistavat ehkä jotain. Jaksoivat ihan mielettömän hienosti neljä tuntia, vaikka piti vain istua ja kuunnella.
Muutkin vieraat oikein ihmettelivät (samoin äiti :)
Ruokaa kyllä odottivat ja kakkua. Vainaja oli kuulemma laitettu aarrearkkuun.
Kahvitilaisuus oli ihanassa vanhassa rakennuksessa.
Siellä vain huokailin itsekseni kun ihailin mahtavia kakluuneja ja kauniita ikkunoita.
Loppuajasta lapset saivat tilaisuuden vähän irrotella rappusissa ja äiti seurasi kameralla.
Unelma vanhasta talosta vain on ja pysyy.



















































