Isomummilta saadut kynttilänjalat sopivat oikein hyvin kirparilta löydetyn messinkijalan kavereiksi. Pukki toi lapsille kehärummun. Pidän sen kumeasta äänestä, muistan että sellaisen tahdissa on hypelty joskus päiväkodissakin.
Valkoisen kaapin ikkunoihin on teipattu vanhaa tapettia. Kirpparilta sitä löysin ja ihmettelen, miksi jätin ne kaksi muuta rullaa silloin ostamatta!
Hipsukalla oli tänään elämänsä ensimmäinen tanssitunti. Hyppelehtii jatkuvasti kotona musiikin tahdissa. Itse ehdotin tanssia, mutta sitten jo kaduin. Ehkä ei vielä kuitenkaan, liian aikaista? Mutta peruminen ei auttanut, tyttö oli niin kovin innokas. Hymysuin tuli hän tanssisalin ovesta tänään.
Pellavatunika ja lasikulhot aikaisempia löytöjä kirppikseltä. Tämän päivän löytö oli iso 60-luvun? peli (20,-), en voinut jättää ostamatta.




11 tervehdystä:
Inkeri on esittänyt viime päivinä niin hellyyttäviä tanssiesityksiä meille, että olen saman edessä kuin sinä:) Ehkä ensi vuonna...
Apua mikä flashback tuli kehärummusta. Suomen seurajumppaa ja pom, pom, pom. Ne ala-asteen aivan kamalat seurajumppaa-jumppatunnit!
On kiva löytää kirppikseltä tai kierrätyksestä ihania löytöjä!
Mun lapsenlapsista vanhin (8 v) aloitti just judon.
Kiva idea toi tapetti kaapin ikkunoissa ! olis to do-listalla pari kaapin tuunausta.
Mäkin muistan kehärummun tahdissa hypityt jumpat ;D
Mullakin on ajatuksissa paperoida astiakaapin ikkunoita! Mukavia tanssihetkiä sinne!
Tosi kaunista tuo lasikaapin tapetti ja kiva idea. Joskus kirppareilla onnistaa ja tosiaan joskus myös jälkikäteen harmittelee, kun jotain aarretta ei ottanutkaan mukaansa...
Iloisia tanssihetkiä!
Kiva idea tosiaankin laittaa tuo tapetti kaapin laseihin, kiitos! Itse ehdin jo kaivelemaan kangasvarastojani samaiseen tarkoitukseen, mutten löytänyt sopivaa...onneksi :)
Tanssi taitaa viedä mukanaan - meillä nuorempi neiti aloitti tanssiharrastuksensa 3-vuotiaana ja yhä kaksitoistavuotiaana rakastaa sitä! Tanssiniloa Hipsukalle!
Myöhästyneet onnittelut ikälisästä! ;))
Keväinen häivähdys jo näissä kuvissa.. Ja kivoja uusia vanhoja hankintoja! :)
Kiva tapetti ja ihana tanssityttö!
Kaunista tuo tapetti. Ja tuo tunika on tosi kiva löytö
Peurankello, meidän pienempi ei vielä osannut vaatia tanssitunnille, onneksi :) Kiva nähdä myöhemmin, kiinnostaako samat jutut kuin siskoa.
Niina K, minä muistan ne kamalat jumppakärpäset...
Sesse, kirppislöydöt ovat ihan parhaita! Jännä nähdä mihin harrastuksiin omat lapset sitten myöhemmin suuntautuvat.
Riitta, ensin olin laittamassa kangasta, mutta sopivaa ei silloin löytynyt ja paperi oli nopeampi toteuttaa. Helppo vaihtaakin halutessaan. Välillä teki mieli saada sisukset piiloon.
Nonna, erivärisilä papruilla saa kivasti ilmettä ja väriäkin halutessaan. Ja ihanan nopea toteuttaa :)
Peppi, juu, harmi kun pari tullaa tapettia jäi ostamatta. Olisi ollut kaunista ihan vaan lahjapaperinakin. Ja kun on sellaista kunnon paperitapettia.
Mari, ensimmäisen tunnin jälkeen tyttö oli todella innostunut. Ja ihmeen rohkeasti meni tunnille muiden mukana. Äitikin vähän hämmästyi :) Itse vain mietin sitä, että tarvitseeko tuon ikäinen päiväkodin lisäksi vielä mitään, kun päivät muutenkin aika pitkiä. Mutta kun tyttö oli niin kovin innostunut, niin päätetiin kokeilla.
Teija, vielä löytyy sohvalta vähän punaistakin :) Mutta kunhan jaksan perhtyä, niin vaihtoon menevät nekin.
Ruususuun äiti, kiitos :)
enkulin käsityöt, itsekin ihastuin tuohon tunikaan. Mukava että tyttökin pitää useimmiten samoista kuin äiti ;)
Lähetä kommentti